Kartta - Amroha

Amroha
Amroha on kaupunki Intian Uttar Pradeshin osavaltiossa. Sen asukasluku oli vuoden 2011 väestönlaskennassa 198 471.

Amroha kasvoi kaupungingksi Intian keskiajalla. Vuonna 1266 valtaan noussut Delhin sulttaani Ghiyas ud din Balban loi iqta-läännityksen häntä vastaan kapinoineen raijputihallitsijan maista. Myöhemmin iqta-läännitys muutettin edelleen suoraan hallitsijan alaiseksi alueeksi. Samalla Amrohaan rakennettiin runsaasti julkisia rakennuksia, kuten linnoitus, moskeijoita ja madrasoja. Nykypäiviin saakka on tosin säilynyt vain vuonna 1287 rakennettu moskeija. Ibn Battuta kuvaili seuraavalla vuosisadalla kaupunkia kauniiksi. Kaupunki oli hallinnollinen keskus, jonka viranomaisiin lukeutuivat esimerkiksi qadi ja shayk al-islam. Kaupunkia kuvailtiin tärkeäksi muslimikulttuurin keskukseksi.

Amroha alkoi menettää merkitystään sulttaani Firuz Šah Tughluqin valtakaudella. Alueen hallinnollinen keskuys siirtyi Sambhaliin, joskin Amroha oli edelleen tärkeä kulttuurillinen keskus. Kaupunki tuotti useita oppineita, sekä esimerkiksi suufilaisia pyhimyksiä vielä Suurmogulien valtakunnan kaudella.

 
Kartta - Amroha
Kartta
Google Earth - Kartta - Amroha
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Amroha
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Amroha
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Amroha
OpenStreetMap
Kartta - Amroha - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Amroha - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Amroha - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Amroha - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Amroha - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Amroha - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Amroha - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Amroha - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Amroha - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Amroha - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Intia
Intian lippu
Intian tasavalta eli Intia on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
INR Intian rupia (Indian rupee) ₹ 2
ISO Kieli
AS Assami (Assamese language)
BN Bengalin kieli (Bengali language)
BH Bihar-kielet (Bihari languages)
EN Englannin kieli (English language)
GU Gudžarati (Gujarati language)
HI Hindi (Hindi)
KN Kannada (Kannada language)
ML Malajalam (Malayalam language)
MR Marathin kieli (Marathi language)
OR Orija (Oriya language)
PA Pandžabi (Panjabi language)
TA Tamili (Tamil language)
TE Telugu (Telugu language)
UR Urdu (Urdu)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Bangladesh 
  •  Bhutan 
  •  Kiina 
  •  Myanmar 
  •  Nepal 
  •  Pakistan